lauantai 1. syyskuuta 2012

Poliisi on ystävä


Annu on tehnyt tutkintapyynnön, joka liittyy poliisin toimintaan Ulvilan murhan tutkinnassa.

– Korostan, että tässä vaiheessa ketään ei epäillä mistään. Tutkintapyyntö ei anna suoraa aihetta epäillä, että "syytä epäillä" -kynnys ylittyisi, kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen toteaa.

Mäkisen kommentointi on hiukan huvittaa ja kuulostaa jotenkin ylisuojelevalta poliisia kohtaan. Hän olisi voinut kuitata asian neutraalisti, että asia tutkitaan ja siitä tiedotetaan, mikäli aihetta on. Toisaalta Mäkisen kommentti on tietysti totta, tutkintapyynnön tekeminen ei vielä tarkoita, että ketään virallisesti epäiltäisiin mistään nimenomaisesta rikoksesta vaan tutkintapyynnöllä pyydetään selvittämään, onko mainittu henkilö syyllistynyt rikokseen menetellessään tietyllä tavalla. Korostan, että niillä tiedoilla, joita minulla on kyseisestä esitutkinnasta, on mielestäni vahvasti syytä epäillä poliisin syyllistyneen rikolliseen menettelyyn. Olen todella huolissani, jos poliisin toiminta Ulvilan murhan tutkinnassa katsotaan lain mukaiseksi. Mikäli syytä epäillä kynnys ylittyy, ilmoittaa Mäkinen varmaankin julkisuuteen myös näiden poliisien nimet. Nyt voimme vain arvata keitä nämä poliisit ovat ja varmuudella tiedämme, ettei kumpikaan heistä ole Juha Joutsenlahti ;)

Lisäksi syyttäjä Mäkinen kertoo: "Kyllähän tässä vielä useita viikkoja menee, ennen kuin mitään päätöksiä tehdään". Miksihän tässä kestää useita viikkoja? Siksikö, että KKO ehtisi antaa murhajutussa jonkin ratkaisun? Kauanko sinulta menee aikaa päätellä, onko ”syytä epäillä” poliisin syyllistyneen rikokseen:

- jos se on pimittänyt ja hävittänyt esitutkintamateriaalia sekä jättänyt merkitsemättä pöytäkirjaan siitä pois jätettyä aineistoa? Jos poliisi ei ole vieläkään toimittanut epäillylle listaa kaikesta esitutkinnassa kertyneestä aineistosta ja juttu on menossa jo korkeimpaan oikeuteen? Entä jos tämä aineisto on lisäksi ollut epäillyn syyttömyyttä tukevaa?

7§ Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet. Epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.
40 § Esitutkinnan päätyttyä on siitä kertyneestä aineistosta laadittava pöytäkirja (esitutkintapöytäkirja), jos se on asian jatkokäsittelyä varten tarpeellista. Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan. Rikoksesta epäillylle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n nojalla määrätylle puolustajalle ja asianomistajalle mainitun luvun 1 a §:n nojalla määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle on lähetettävä jäljennös esitutkintapöytäkirjasta.

- jos on käytetty vääriä ilmoituksia, lupauksia, uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista tai muita sopimattomia keinoja tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi?

24§ Kuulusteltavaa on kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin tai arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja.

Vain muutaman mainitakseni.