lauantai 30. kesäkuuta 2012

Savannin lemu

Koskapa kaikki Annun ja Jensin tuomioon johtanut materiaali on salaiseksi julistettua, ei sitä voi julkisuudessa käsitellä. Mutta jotta runsaslukuisella blogiyleisöämme olisi uutta pohdittavaa ja ajanvietettä tarjolla, olenkin päättänyt siirtyä kirjoittamaan satuja ja tarinoita. Tässä ensimmäinen:

Olipa kerran Kirahvi, Norsu, Leijona ja Gaselli. Kuten tunnettua, norsut ovat suuria eläimiä, jotka syövät kymmeniä kiloja kasvisruokaa päivässä. Saattaisikin olettaa, että silloin tällöin Norsulla voisi olla vegaaniruokavalion aiheuttamia ilmavaivoja. Itse asiassa Kirahvi oli aivan vakuuttunut siitä, että savannilla silloin tällöin leijuva katku oli Norsun tuotoksia. Lopulta Kirahvi kyllästyi hajuun ja päätti todistaa Norsulle, että se aiheutti kanssaeläimilleen huomattavaa hajuhaittaa.

Kirahvi pohti asiaa aikansa ja totesi, että parasta on panna Norsun eteen kovat faktat, joihon ei olisi vastaan väittämistä. Kirahvi oli saanut suuren perinnön ja sillä olikin sen ansiosta varaa ostaa viidakkonetistä laite, joka rekisteröi pierulle tunnusomaisen rikin hajun. Laite saapuikin kiiltävään pakettiin pakattuna jo seuraavana päivänä ja Kirahvi laitetta testaamaan. Se söi suuren saavillisen papuja ja ituja ja kohta se paukauttikin oikein jättipierun. Laite toimi erinomaisesti. Mittari rekisteröi jopa rikkipäästön kellonajankin, joten nyt Kirahvin tarvitsi vain yön pimeinä tunteina hipsiä kiinnittämään anturi Norsun paksuun nahkaan ja jäädä odottelemaan paukkuja.

Kirahvi odotti ja odotti, mutta vaikka savannilla ajoittain leijuikin outo katku, ei laite värähtänytkään. Sattuipa eräänä kuumana päivänä, että Norsua alkoi kutittaa hännän juuresta ja se alkoi rapsuttaa pitkällä kärsällään takapäätään, jolloin rikkimittarin anturi paljastui kutinan aiheuttajaksi. Hetken laitetta ihmeteltyään Norsu huomasi anturin kyljessä lapun. Kirahvi oli innoissaan unohtanut poistaa  takuukuitin, joka paljasti laitteen omistajan. Norsu marssi oikopäätä Kirahvin luokse ja pyysi selitystä moisen häkkyrän olemassaololle. Kirahvi selitti laitteen olevan rikkimittari ja että tarkoituksena oli ollut todistaa, että Norsu piereskelee. "No, mitäs se mittari näyttää; onko tullut pieruja?", kysyi Norsu. Nolona Kirahvi joutui tunnustamaan, että toistaiseksi ei ole tärpännyt.

Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Kävi nimittäin niin, että Leijona oli jonkin aikaa mielinyt savannin kuninkaaksi ja vain Norsu oli sitä viisaampi ja vahvempi. Leijonasta ei tulisi kuningasta niin kauan kuin Norsu tallustelisi savannilla. Aikansa ongelmaa pohdittuaan Leijona keksi ratkaisun. Leijona oli nimittäin kuullut Gasellinkin jupisevan savannilla leijuvasta hajusta ja oivalsi ilmiön käyttökelpoisuuden omiin tarkoituksiinsa. Se kutsui koolle eläimet ja aloitti: "Olen kutsunut teidät koolle, koska me kaikki haluamme hengittää raikasta ilmaa. Nyt kuitenkin yksi eläin, Norsu, on katsonut oikeudekseen pilata ilman meiltä kaikilta piereskelyllään. Olen viimeisen viikon aikana ainakin kolme kertaa kuullut kuinka Norsu on pieraissut. Minusta meillä on hyvä syy pyytää Norsua muuttamaan muualle pilaamasta ilmaamme, vai mitä?"

Leijona oli erittäin tyytyväinen puheeseensa. Tyytyväisyyttä ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun selvisi, että Norsussa salaa ollut rikkimittari ei ollut rekisteröinyt pienintäkään hajupäästöä viimeisen viikon sisällä. Leijonan häkeltyi vain hetkeksi ja keksi: "Eipä tietenkään, kun se on juuri viimeisen viikon aikana syönyt rikinhajun pieruista poistavaa ainetta, mutta kyllä minä ne pierut kuulin kuitenkin." 

Kukaan ei tietenkään ollut ennen kuullutkaan moisesta pierun hajuttomaksi tekevästä aineesta, mutta ne olivat valmiita nielemään Leijonan selityksen ja passittivat Norsun matkoihinsa. Ratkaisu oli lähes täydellinen: Leijona kruunattiin kuninkaaksi, Gasellin ei enää tarvinnut syödä Norsun tallaamaa ruohoa ja Kirahvikin totutteli olemaan huomaamatta savannilla edelleen leijuvaa lemua.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Salaisuuksia


Ymmärrän, että tämän tyyppisissä rikosepäilyissä mahdollisia asianomistajia pitää suojata, siitä olen liikuttavan samaa mieltä tuomioistuimen kanssa. Miten salaamisessa on onnistuttu, on toinen juttu. Ensinnäkin on aivan eri asia salata asianomistajien henkilöllisyys, kuin se, että kuinka monta heitä ylipäätään väitetään olevan olemassa. Selosteesta ja tuomiolauselmasta selviää vaivatta neljän asianomistajan henkilöllisyys. Viidennen asianomistajan henkilöllisyys ei onneksi selviä. Häneen kohdistuneiden rikosten osalta syytteet on hylätty. Mikäli asiassa on ollut useampia väitettyjä asianomistajia, mutta joilla ei ole ollut korvausvaatimuksia, ei heitä mainita tuomiossa millään kirjaimella.

Millä perusteella E:hen kohdistuneiden rikosten osalta ei tuomiota tullut, eikä myöskään eläinrikosjuttujen kohdalta, mutta monesta muusta syytekohdasta tuomio annettiin. Tuomion väitetään perustuvan asiantuntijoiden arvioihin lasten kertomusten luotettavuudesta. Eikö lasten kertomusten luotettavuutta olekaan arvioitu kokonaisuutena vaan pikemminkin tarina kerrallaan? Tuo me uskotaan ja tuota taas ei…

Mahdollisten uhrien henkilöllisyyden salaaminen on toivottavaa, mutta mikään muu ei tässä käsittääkseni vaadi salaamista. En ymmärrä, miksi asiantuntijoiden arviot eivät voisi olla julkisia. Heitä tai heidän henkilöllisyyttään ei kai ole mitään syytä suojata. Heidän arvionsa pitäisi olla päivänvalon ja arvostelun kestäviä, kun ammatikseen arvioita tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää millä perusteilla ovat päätyneet siihen, että lapsen jotkut kauhutarinat ovat toisia uskottavampia ja luotettavampia kuin taas toiset. Vai onko tähän lopputulokseen päätyneetkin tuomarit itse eikä niinkään asiassa kuullut asiantuntijat. Silloin salaaminen on luonnollisesti arvovaltakysymys.

Salaisuuden varjossa on aina helppo olla oikeassa.



Faktoilla ei ole merkitystä


Pelottavaa. Ahdistavaa. Luotto tuomioistuimeen riippumattomana ratkaisuntekijänä on mennyttä. Tuomioistuin kuuluu nähtävästi samaan koneistoon ja samojen valtasuhteiden vaikutuspiiriin kuin syyttäjät, poliisi ja sosiaaliviranomaiset. Uskoin ja toivoin todella, että tuomioistuin tekisi ratkaisut puhtaasti sillä perusteella, mitä käsittelyssä heille esitetään. Vaikka onhan tässä jo takana Porin käräjäoikeuden todellinen pohjanoteeraus, joten eipä olisi pitänyt olla yllätys tämäkään tuomio. Tämän tuomion perusteluja emme pääse lukemaan, mutta olettaa voi, että ovat samaa luokkaa kuin tuo Porin käräjäoikeuden aikanaan murhajutussa antama syyttäjän mielikuvitukseen perustunut tuomio. Tällä kertaa perustelu on pienen kovia kokeneen lapsen mielikuvitus aikuisten avustamana.

Hovioikeus joutuu taas korjailemaan käräjäoikeuden uskomuksiin perustuvaa tuomiota vaikka kaikki käräjäoikeudessa esitetty varsinainen näyttö tukee Annun syyttömyyttä, kuten aikanaan murhajutussakin. Eiköhän jo kohta jotakuta pitäisi hävettää? Miten ihmeessä kukaan tähän Annun lynkkaamiseen osallistunut voi nukkua yönsä? Tuomarit tekivät ratkaisunsa siitä lähtökohdasta, minkä lopputuloksen he olivat valinneet. Samaan tapaan eräskin herra suhtautui asioihin. Valta ja asema ratkaisevat.

Faktoilla ei ole merkitystä.
         - George W. Bush

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Mukavaa palautetta

Olemme saaneet jonkin verran palautetta blogistamme. Olemme toimittaneet Annulle itselleenkin kaikki tekstit ja hän on mielellään lukenut vaihteeksi jotain positiivistakin itsestään. Totta kai meitä kaikkia jännitti Annun suhtautuminen kirjoittamiseemme, sillä vaikka tarkoituksemme onkin hyvä, ei kokemustemme mukaan pelkkä hyvä tarkoitus aina riitä siihen, että lopputulos olisi onnistunut.

Muutama rohkea lukija on kääntynyt puoleemme omalla nimellään. Kiitos teille siitä! Kiitos myös muutamalle anonyymille, joiden palautteen päätin tänään sittenkin julkaista kiitokseksi siitä vaivasta, jonka olitte nähneet ja siitä rohkeudesta, joka on teissä nupuillaan. Valitut palautteet ovat näkyvissä niiden juttujen yhteydessä, joihin ne on lähetetty vastauksena.