tiistai 2. lokakuuta 2012

Vapaa


Muistelin millaista oli reilu vuosi sitten syksyllä. Ville oli 8 kk ja Annu oli meillä kahvilla – viimeistä kertaa. Ville kiipeili vuorotellen meidän jalkoja pitkin seisomaan ja yritti kovasti oppia kävelemään samalla kun me parannettiin maailmaa. Yli vuosi on kulunut tuosta eikä maailma ole ollenkaan niin hyvä paikka millaiseksi me sitä kaavailtiin. Ville oppi pian tuon kahvittelun jälkeen kävelemään. Puhumaan oppiminen onkin ollut hankalampaa. Tänään aamulla Ville oppi uuden sanan ja tuli ylpeänä esittelemään sitä isille ja äidille. Ville hoki onnellisena ”vapaa, vapaa”. Ajattelin mielessäni, että toivoisin niin kovasti, että pieni poikani saisi elää maailmassa, jossa jokaisella on oikeus olla vapaa eikä kenenkään vapautta riistettäisi mielivaltaisesti ilman todellista syytä. Ettei yksikään poliisi, syyttäjä, tuomari, vankilanjohtaja tai sosiaaliviranomainen voisi viedä poikani vapautta ja perhettä ilman, että poikani itse olisi antanut siihen aihetta. Samaa toivon kaikille ihmisille. Tänään tiedän enemmän kuin vuosi sitten. Tiedän, että toivominen ei riitä. Kirjoittaminen ei riitä. Tarvitaan tekoja. Vielä kun tietäisi, mitä nämä teot voisivat olla, että sinäkin Annu saisit olla vapaa niin kuin oikein olisi.

Kysyn: ”Onko Ville vapaa poika?” Ville vastaa itsevarmana: ”Vapaa!” Ja kävelee tyytyväisenä päiväkotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti