lauantai 30. kesäkuuta 2012

Savannin lemu

Koskapa kaikki Annun ja Jensin tuomioon johtanut materiaali on salaiseksi julistettua, ei sitä voi julkisuudessa käsitellä. Mutta jotta runsaslukuisella blogiyleisöämme olisi uutta pohdittavaa ja ajanvietettä tarjolla, olenkin päättänyt siirtyä kirjoittamaan satuja ja tarinoita. Tässä ensimmäinen:

Olipa kerran Kirahvi, Norsu, Leijona ja Gaselli. Kuten tunnettua, norsut ovat suuria eläimiä, jotka syövät kymmeniä kiloja kasvisruokaa päivässä. Saattaisikin olettaa, että silloin tällöin Norsulla voisi olla vegaaniruokavalion aiheuttamia ilmavaivoja. Itse asiassa Kirahvi oli aivan vakuuttunut siitä, että savannilla silloin tällöin leijuva katku oli Norsun tuotoksia. Lopulta Kirahvi kyllästyi hajuun ja päätti todistaa Norsulle, että se aiheutti kanssaeläimilleen huomattavaa hajuhaittaa.

Kirahvi pohti asiaa aikansa ja totesi, että parasta on panna Norsun eteen kovat faktat, joihon ei olisi vastaan väittämistä. Kirahvi oli saanut suuren perinnön ja sillä olikin sen ansiosta varaa ostaa viidakkonetistä laite, joka rekisteröi pierulle tunnusomaisen rikin hajun. Laite saapuikin kiiltävään pakettiin pakattuna jo seuraavana päivänä ja Kirahvi laitetta testaamaan. Se söi suuren saavillisen papuja ja ituja ja kohta se paukauttikin oikein jättipierun. Laite toimi erinomaisesti. Mittari rekisteröi jopa rikkipäästön kellonajankin, joten nyt Kirahvin tarvitsi vain yön pimeinä tunteina hipsiä kiinnittämään anturi Norsun paksuun nahkaan ja jäädä odottelemaan paukkuja.

Kirahvi odotti ja odotti, mutta vaikka savannilla ajoittain leijuikin outo katku, ei laite värähtänytkään. Sattuipa eräänä kuumana päivänä, että Norsua alkoi kutittaa hännän juuresta ja se alkoi rapsuttaa pitkällä kärsällään takapäätään, jolloin rikkimittarin anturi paljastui kutinan aiheuttajaksi. Hetken laitetta ihmeteltyään Norsu huomasi anturin kyljessä lapun. Kirahvi oli innoissaan unohtanut poistaa  takuukuitin, joka paljasti laitteen omistajan. Norsu marssi oikopäätä Kirahvin luokse ja pyysi selitystä moisen häkkyrän olemassaololle. Kirahvi selitti laitteen olevan rikkimittari ja että tarkoituksena oli ollut todistaa, että Norsu piereskelee. "No, mitäs se mittari näyttää; onko tullut pieruja?", kysyi Norsu. Nolona Kirahvi joutui tunnustamaan, että toistaiseksi ei ole tärpännyt.

Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Kävi nimittäin niin, että Leijona oli jonkin aikaa mielinyt savannin kuninkaaksi ja vain Norsu oli sitä viisaampi ja vahvempi. Leijonasta ei tulisi kuningasta niin kauan kuin Norsu tallustelisi savannilla. Aikansa ongelmaa pohdittuaan Leijona keksi ratkaisun. Leijona oli nimittäin kuullut Gasellinkin jupisevan savannilla leijuvasta hajusta ja oivalsi ilmiön käyttökelpoisuuden omiin tarkoituksiinsa. Se kutsui koolle eläimet ja aloitti: "Olen kutsunut teidät koolle, koska me kaikki haluamme hengittää raikasta ilmaa. Nyt kuitenkin yksi eläin, Norsu, on katsonut oikeudekseen pilata ilman meiltä kaikilta piereskelyllään. Olen viimeisen viikon aikana ainakin kolme kertaa kuullut kuinka Norsu on pieraissut. Minusta meillä on hyvä syy pyytää Norsua muuttamaan muualle pilaamasta ilmaamme, vai mitä?"

Leijona oli erittäin tyytyväinen puheeseensa. Tyytyväisyyttä ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun selvisi, että Norsussa salaa ollut rikkimittari ei ollut rekisteröinyt pienintäkään hajupäästöä viimeisen viikon sisällä. Leijonan häkeltyi vain hetkeksi ja keksi: "Eipä tietenkään, kun se on juuri viimeisen viikon aikana syönyt rikinhajun pieruista poistavaa ainetta, mutta kyllä minä ne pierut kuulin kuitenkin." 

Kukaan ei tietenkään ollut ennen kuullutkaan moisesta pierun hajuttomaksi tekevästä aineesta, mutta ne olivat valmiita nielemään Leijonan selityksen ja passittivat Norsun matkoihinsa. Ratkaisu oli lähes täydellinen: Leijona kruunattiin kuninkaaksi, Gasellin ei enää tarvinnut syödä Norsun tallaamaa ruohoa ja Kirahvikin totutteli olemaan huomaamatta savannilla edelleen leijuvaa lemua.

2 kommenttia:

  1. :)) lisää näitä satuja!! Ihanaa nauraa kaiken tämän todella raskaan ajan keskellä!! Suuri suru kaikilla heillä, jotka tuntevan Annun tai Jenssin. Onneksi heidän läheiset ja puolustajat ovat fiksuja älykkäitä ihmisiä ja kaiken lisäksi vielä verbaalisesti lahjakkaitakin. Eläköön äly. Kynä on miekkaa vahvempi! Oikeuden puolesta saa ja pitää taistella.

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina, varsinainen verbaalinen plajäys - itse Auerin juttuun kantaa ottamatta!

    VastaaPoista